Päätös
Minulta on viime päivinä kyselty paljon jalkapallourani jatkumisesta. Vastaukseni ovat olleet jotain muminan ja epämääräisen selittelyn väliltä. Aihe on tuntunut kaiken kaikkiaan vastenmieliseltä.
Kun on elänyt unelmaansa, niin sen loppumista on mahdotonta ymmärtää, saati hyväksyä.
Kun on jonkun eteen niin valtavasti uhrannut, valtavasti antanut, on siitä lähes mahdotonta päästää irti. Oikeaa ajankohtaa ei tule, ei vaikka kuinka odottaisi.
Matkani jalkapallon parissa on ollut pitkä ja hyvin tunnepitoinen – niin hyvässä kuin pahassa. Kipua, kiukkua ja kyyneleitä. Onnistumisia, onnea ja omistautumista.
Pukukopissa olen aina ollut turvassa, se on ollut elämäni pitkäkestoisin koti. Ajatuskin sen jättämisestä tuottaa suunnatonta tuskaa.
Olen kaikkeni antanut. Vastineeksi olen saanut sen verran, mitä olen ansainnut. Samalla niin fyysinen kuin henkinenkin hyvinvointi on lajille jollain tasolla uhrattu. Enää ei pysty jatkamaan, vaikka kuinka mieli tekisi. Vihdoin on aika luovuttaa.
Sunnuntaina saavun siihen risteykseen, joka tuntui aina niin etäiseltä. Risteykseen, josta ei pysty jatkamaan eteenpäin. Risteykseen, joka on siitä ehdoton, että siitä on pakko kääntyä, vaikkei uskaltaisi tai haluaisi. Taaksepäin voi tietenkin haikailla, kuljettua tietä ja sillä elettyjä vuosia puntaroiden.
Paljon on matkalla tapahtunut, kun on voitoista pelattu ja tappioita vältelty. Tällä hetkellä olisi niin paljon sanottavaa ja kerrottavaa. On kuitenkin parempi jättää pidemmät puheet toiseen ajankohtaan.
Sunnuntaina 31.10.2021 pelattava ottelu Seinäjoen Jalkapallokerhoa vastaan jää, kaikella todennäköisyydellä, urani viimeiseksi. Samalla saan vielä viimeisen kerran kantaa rakastamani seuran paitaa.
En tiedä tällä hetkellä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta olettakaamme, että kaikki käy hyvin.
Tässä kohtaa kohtaa jo ensimmäisen kerran kiitos kaikille niille, jotka ovat matkaa kanssani taittanut – niin vastustajille, puolueettomille kuin omillekin.
Jatketaan aiheen parissa myöhemmin.
Rakkaudella,
Timo Furuholm