Oppimisen luokkajako

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tutkimus nosti esiin sen, että maahanmuuttajataustaiset lapset jäävät helpommin muista jälkeen osaamisessa. Erityisesti huolta nostatti erot kirjoitustaidossa, joka on monella tapaa koulussa pärjäämisen vaade. Samassa tutkimuksessa pintaan nousi myös koulujen eriytyminen.

Kun meillä täällä Suomessa, tasa-arvoisen koulutuksen mallimaassa, kehitys on mennyt tällaiseen suuntaan, ei asiaan voi ihan kevyesti suhtautua. On syytä huolestua siitä, että olemmeko matkalla kohti yhteiskuntaan, jossa perhetausta ja asuinalue määrittelee entistä vahvemmin pärjäämisen ja oppimisen koulussa?

Asiat eivät ikinä tapahdu hetkessä, vaan kehitykseen johtavat syyt ovat ainakin osittain tehdyissä tai tekemättömissä päätöksissä ja vielä pitkällä aikavälillä. Aiemmilla hallituskausilla koulutukseen kohdistuneet leikkaukset eivät ole helpottaneet sen kokonaisvaltaisen laadun kehittämisessä, varsinkaan alati muuttuvassa ympäristössä. Tämä näkyy muun muassa opettajan työssä, jossa ammattilaisen energia ei aina kohdistu tärkeimpään - lapsen tai nuoren tukemiseen ja opettamiseen. 

Oppimisen tuen uudistaminen on yksi tulevaisuuden tärkeimmistä koulutuspoliittisista tehtävistä. Ajoissa saatu laadukas tuki on jokaisen lapsen ja nuoren oikeus. Täällä Turussa olemme pyrkineet asian suhteen paikallisesti toimimaan luomalla muun muassa uuden oppilaan tuen strategian, jota lähdetään viemään eteenpäin lähikouluperiaatteella. Strategian toteutumisen arviointi on tärkeää.

Toinen selkeä pitkän ajan kehitys on kaupunkien alueiden eriytyminen. Kun alueiden sosioekonomiset erot kasvavat heijastuu se myös alueiden kouluihin ja tätä kautta oppimiseen. Tässä asiassa vastuu on pitkälti kunnilla. Tarvitaan asuinalueita, ja kouluja, joissa ihmiset tulevat eri taustoista, eri tuloluokista ja eri kieltä puhuvista perheistä. Asiaan voidaan vaikuttaa järkevällä asuntopolitiikalla, mutta myös tarvittaessa koulujen sijainnilla. Turku on esimerkiksi hyvin segregoitunut kaupunki ja siihen on syytä suhtautua vakavasti.

Tutkimuksessa esiin nousi myös ohjatun harrastamisen tärkeys oppilaiden osaamiseen. Tässäkin asiassa oli selkeä yhteys vanhempien koulutustasoon. Samalla on syytä pohtia myös sitä, että minkälaisia mahdollisuuksia meillä on eri asuinalueilla. Yhteisöllinen harrastaminen on parhaita tapoja tuoda lapsia ja nuoria yhteen eri taustoista ja opettaa sosiaalisia taitoja. Ikävä kyllä harrastaminen on karannut monen lapsen ja nuoren ulottumattomiin ja tämä on huomioitava myös päätöksenteossa.

Ohjattua harrastamistakin tärkeämpi seikka on lukeminen. Lukutaidon kehittämiseksi tarvitaan konkreettisia toimia, niin kansallisesti kuin alueellisesti. Jos me onnistumme tässä, moni muu asia helpottuu myös.

On myös tunnistettava kauttaaltaan kasvatuksen ja opetuksen polku ja sen vaikutukset. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen ongelmat, kuten siellä vallitseva työvoimapula, heijastuvat eteenpäin lasten koulupolulla. Alan pito- ja vetovoiman kasvattaminen onkin välttämätöntä. Kysymys on vahvasti työoloista, mutta myös alan palkkauksesta. Suomalainen varhaiskasvatus on ainutlaatuinen kokonaisuus, jonka laadusta on pidettävä kiinni. Alkuaskeleet oppimisen saralla ovat iso tekijä myöhemmässä vaiheessa.

Kasvatuksen ja koulutuksen maailmaan heijastaa vahvasti yhteiskunnan tila, sen ongelmat ja haasteet - yleinen hyvinvointi. Siksi keskustelu pelkästä koulutuksesta ei riitä. Siinä missä me lupailemme koulutuksen olevan leikkausten ulottumattomissa. On meidän myös kyettävä takaamaan se, ettemme luo lisää sosiaalisia haasteita ja ongelmia perusturvaa ja muita tukiverkkoja sekä palveluita heikentämällä. Jos perheiden asema heikentyy, heijastuu se välittömästi päiväkotien ja koulujen arkeen, lisäresursseja vaatien.

Joidenkin intohimo on syyttää sokeasti maahanmuuttoa kaikista mahdollisista ongelmista. Siihen kannustaa helppojen, mutta väärien ratkaisujen hakeminen, vastuun siirtäminen. Kyse on lapsista ja nuorista, jotka tulevat eri lähtökohdista ja kaipaavat siksi erilaista tukea ja apua. Jokainen heistä ansaitsee mahdollisuuden kehittyä ja tavoitella omia unelmiaan. Sivistynyt yhteiskunta ei syyttele tai käännä selkää, vaan etsii ratkaisuja ja kantaa vastuunsa. Meillä on kokemusta tasa-arvoisen koulupolun rakentamisesta - kyllä me siis pystymme siihen myös tässä uudenlaisessa ympäristössä, jos keskitymme yhdessä olennaiseen.